Useimmat keskustelut romaanin ideasta sekoittavat kaksi asiaa: maailman ja premissin. ”Minulla on idea maailmasta, jossa ihmiset perivät esivanhempiensa muistot” ei ole premissi. Se on tapahtumaympäristö. Siitä puuttuu joku, joka haluaa jotakin, ja jokin, joka asettuu hänen tielleen. Premissi syntyy vasta, kun tietty ihminen tietyn tavoitteen kanssa astuu tähän maailmaan ja jokin estää häntä saavuttamasta tavoitettaan.
Premissi ei ole myöskään takakannen myyntiteksti eikä iskulause, jonka pitäisi myydä kirja kolmessa sekunnissa. Se on johtoajatus, joka vetää koko konfliktin yhdelle akselille, vastaus kysymykseen siitä, mistä kirja todella kertoo. Yksinkertaisimmin sen voi muotoilla entä jos -kysymyksenä: provosoivana oletuksena, josta muu tarina seuraa kuin itsestään. Tässä artikkelissa käydään läpi, miten tällainen premissi rakennetaan, miten konflikti kirjoitetaan sen sisään eikä sen viereen ja miten pidät lupauksen, jonka premissi antaa lukijalle hiljaisesti jo ensimmäisellä sivulla.
Premissi mahtuu yhteen virkkeeseen
Teoksessaan The Art of Dramatic Writing Lajos Egri esitti ajatuksen, joka kuulostaa itsestään selvältä, kunnes sitä yrittää soveltaa: jokaisella hyvällä näytelmällä on yksi premissi, yksi virke, joka ilmaisee sen merkityksen ja jonka kirjoittaja todistaa kaikella muulla. Jos et pysty muotoilemaan tätä virkettä, sinulla ei vielä ole tarinaa. Sinulla on ainesta tarinaan.
Testi on raa’an yksinkertainen. Yritä tiivistää koko kirja yhteen selkeään virkkeeseen. Kyse ei ole tyylikkäästä virkkeestä vaan virkkeestä, jossa on päähenkilö, hänen tavoitteensa ja este. Blake Snyder tarjoaa kirjassaan Save the Cat valmiin mallin: ”Kun [tapahtuma], [päähenkilön] täytyy [tavoite], tai muuten [panos].” Jos tiivistelmäsi venyy kokonaiseksi kappaleeksi, eksyy sivujuoniin ja jättää sinut lopuksi epävarmaksi siitä, mistä se kertoi, premissi on epäselvä. Se on ensimmäinen varoitusmerkki, jonka kustannustoimittaja huomaa heti, sillä myyntiosasto ei pysty myymään kirjaa, jota ei osaa kuvata yhdellä hengenvedolla.
Akselin puuttuminen näkyy myös sisältäpäin. Kun premissi on olemassa, jokainen kohtaus vetää samaan suuntaan ja lukija tuntee, että tarina kertoo jostakin. Kun se puuttuu, kirja hajoaa kokoelmaksi rinnakkain aseteltuja episodeja, joilla ei ole yhteistä merkitystä. Toimituksellinen testi: ota mikä tahansa sivujuoni ja kysy, vieekö se tätä yhtä akselia eteenpäin. Jos ei vie, poista se tai hyväksy, että premissisi on jossain muualla kuin luulit. Samaa idean ja sen toteutuksen välistä jännitettä käsittelemme laajemmin oppaassa romaanin kirjoittamisesta.
Kysymys ”entä jos” vie juonta eteenpäin
James Scott Bell lähestyy premissiä kirjassaan Plot & Structure sen siemenen, entä jos -kysymyksen, kautta. ”Entä jos ihmiset lakkaisivat nukkumasta.” ”Entä jos kuollut saisi elää viimeisen päivänsä vielä kerran.” Vahvalla entä jos -kysymyksellä on yksi ominaisuus: sen seuraukset pakottavat esiin tapahtumia, joita ei muuten tapahtuisi. Sinun ei tarvitse liimata juonta päälle, koska se seuraa oletuksesta itsestään.
Heikko entä jos vain koristelee taustaa. ”Entä jos tarina sijoittuisi merenrantakaupunkiin” ei pakota mitään, koska meri ei tuota konfliktia, korkeintaan maiseman. Ero on käytännöllinen. Hyvä lähtöoletus esittää kysymyksen, johon on vastattava toiminnalla eikä kuvailulla. Jos voit poistaa entä jos -kysymyksesi ja juoni etenee täsmälleen samoin, se ei ollut premissi. Se oli lavastetta.
Siksi premissin terävöittäminen tarkoittaa tämän kysymyksen terävöittämistä. Mitä pidemmälle viet oletuksen seurauksia, sitä enemmän tarina kirjoittaa itse itseään. ”Entä jos ihmiset lakkaisivat nukkumasta” on vasta alku. ”Entä jos ne, jotka yhä nukkuvat, joutuisivat epäillyiksi” on jo juoni, jossa on konflikti, leirit ja panokset, vaikka lisäsit vain yhden virkkeen.
High concept vai intiimi tarina
Kaikki hyvät premissit eivät huuda. Angie Hodapp erottaa high concept -ideat intiimeistä tarinoista, ja molemmat lähestymistavat ovat yhtä arvokkaita. High concept on idea, jossa on vahva, heti hahmottuva koukku ja joka myy itsensä yhdellä virkkeellä: ”hai terrorisoi merenrantakaupunkia”. Sen kuulee kerran ja tietää jo, mitä odottaa. Intiimi tarina nojaa johonkin muuhun: ääneen, henkilöön, tunteeseen, kerronnan tapaan eikä iskevään premissiin.
Ongelma ei synny siitä, että valitset intiimin tien. Se syntyy, kun idea on vaatimaton ja tavanomainen mutta teksti toimii kuin pelkkä idea myisi kirjan. Silloin et tarjoa koukkua etkä toteutusta. Donald Maass tekee kirjassaan The Fire in Fiction hyödyllisen erottelun: romaani voi olla omaperäinen ideansa tai toteutuksensa eli tyylinsä ja kerrontansa puolesta. Monella upealla kirjalla on tavallinen idea ja jäljittelemätön toteutus. Ongelmat alkavat, kun tavallista ideaa ei paikkaa mikään taito tai kun uusi idea hukkuu lattean proosan alle.
Päätös on sinun, mutta sen täytyy olla tietoinen. Joko vahvistat koukkua niin, että premissi kantaa kirjan yksinään, tai siirrät painon tietoisesti ääneen ja henkilöihin ja varmistat, että ne jaksavat kantaa sen. Et kuitenkaan voi jättää ideaa hämäräksi ja toivoa, että se jotenkin menee läpi.
Konflikti on premissin sisällä, ei sen vieressä
Tässä ratkeaa, onko sinulla premissi vai pelkkä tilanne. Egri korosti, että premissi sisältää itsessään konfliktin, sillä jokainen hänen premisseistään on jännitteinen väite: ”suuri kunnianhimo johtaa tuhoon”. Tavoite törmää esteeseen jo virkkeen tasolla. Jos yhden virkkeen tiivistelmässäsi ei ole vastavoimaa, olet kirjoittanut tapahtumaympäristön etkä konfliktia.
Toinen testi koskee panoksia. Donald Maass muistuttaa kirjassaan Writing the Breakout Novel, että panokset vaikuttavat voimakkaimmin, kun epäonnistumisen seuraukset ovat yhtä aikaa suuria, peruuttamattomia ja henkilökohtaisia. Kun mikään ei todella uhkaa päähenkilöä, lukijalla ei ole mitään syytä pelätä hänen puolestaan. Nosta epäonnistumisen hintaa kolmella tasolla yhtä aikaa: henkilökohtaisella, ihmissuhteiden ja julkisella. Silloin premissi lakkaa olemasta kuriositeetti ja muuttuu tarinaksi, jota on vaikea laskea käsistä.
Kolmas ja vaikein testi on poistotesti. Poista ”suuri idea” mielessäsi ja katso, romahtaako juoni. Hyvin rakennetussa romaanissa premissi vie tapahtumia eteenpäin: jos sen ottaa pois, tarina sortuu. Jos konseptin poistaminen ei muuta mitään, idea oli koriste eikä moottori. Kysy jokaisen tärkeän käänteen kohdalla, voisiko se tapahtua ilman premissiä. Jos voisi, käänne on kirjoitettava uudelleen. Samaa logiikkaa, jolla premissi muovaa koko kirjan, käsittelemme tarkemmin artikkelissa romaanin rakenteesta.
Omaperäisyys on tuttua toisin tehtynä
Yleisin harhaluulo omaperäisyydestä on, että idean pitäisi olla kokonaan uusi. Sen ei tarvitse olla, ja itse asiassa on parempi, ettei se ole. Snyder tiivistää asian kaavaan ”sama, mutta erilainen”. Parhaiten myy se, mikä rauhoittaa tunnistettavuudellaan ja tuo samalla jotain omaa. Dekkarin on tarjottava arvoitus, romanttisen romaanin tunteita, ja tämän lunastetun lupauksen rinnalla täytyy olla selvästi erottuva uusi elementti.
Tasapaino on herkkä. Liian lähellä esikuvaa saat kopion tunnetusta menestyksestä, ja lukija arvaa jokaisen liikkeen. Liian kaukana tarina muuttuu niin oudoksi, ettei lukija enää tiedä, mitä odottaa, ja laskee kirjan hämmentyneenä käsistään. Koko taito on nimetä tuttu runko, osoittaa se yksi elementti, jonka rikot, ja vahvistaa juuri tätä kontrastia sen sijaan, että rikkoisit kaiken kerralla.
Tuoreus tulee harvoin uudesta troopista. Se tulee uudesta näkökulmasta kuluneeseen trooppiin. ”Valittu” fantasiassa tai ”yhteistyöhön pakotetut viholliset” romanttisessa kirjallisuudessa eivät ole vikoja vaan lajityypin valuuttaa. Arvo syntyy, kun esität odotetuimman kohtauksen odottamattomasta näkökulmasta tai odotuksia vastaan. Suoraan laatikosta tarjoiltu trooppi pitkästyttää, koska lukija on nähnyt kaiken. Sama trooppi muutaman asteen käännettynä voi kantaa kokonaisen kirjan.
Klisee on hälytysmerkki, mutta klisee ei ole trooppi
Christopher Booker osoittaa teoksessaan The Seven Basic Plots, että tarinat ovat vuosituhansien ajan kiertäneet kourallista perusasetelmia. Troopit ja konventiot eivät ole vikoja, ne ovat kieli, jolla lajityyppi puhuu lukijalle. Ongelma ei ole tuttujen aiheiden käyttäminen. Ongelma on niiden käyttäminen ajattelematta, autopilotilla.
Klisee on kulunut ja ennalta arvattava ratkaisu, kohtaus tai sanonta, jonka lukija on nähnyt jo satoja kertoja. Kun tekstissä vilisee niitä, lukija täydentää virkkeet kirjoittajan puolesta ja menettää tunteen siitä, että löytää jotain ainutlaatuista. Donald Maass suosittelee yksinkertaista harjoitusta: kirjoita ylös jokainen ensimmäinen ratkaisu, joka tuli mieleesi, koska ensimmäinen on yleensä se, joka on tullut mieleen kaikille muillekin ennen sinua, ja korvaa se listan kolmannella idealla. Kolmas idea on harvoin klisee.
Troopin kääntäminen on tehokas työkalu, mutta sillä on ehto. Tutun aiheen kumoaminen, kun ”valittu” paljastuukin huijariksi, toimii vain, jos se paljastaa jotain teemasta tai henkilöistä. Tarkoitukseton käänne on yhtä ontto kuin klisee, vain äänekkäämpi. Konventio on ensin ymmärrettävä, ja vasta sitten sen voi kumota. Jos rikot sääntöjä tietämättömyyttäsi ja ohitat lajityypin perusaskeleet, lukija kokee sen taidon puutteena eikä rohkeutena. Premissin ja kirjan sanoman yhteyttä käsittelemme laajemmin artikkelissa romaanin teemasta.
Premissi antaa lupauksen, joka kirjan on lunastettava
Jokainen idea antaa lukijalle hiljaisen lupauksen. Ryöstöpremissi lupaa ryöstön ja sen toteutuksen. Premissi vihollisista, jotka rakastuvat, lupaa, että tämä suhde kehittyy. Dekkaripremissi lupaa arvoituksen ratkeamisen. Snyder sanoo sen suoraan: lukija ostaa ne tietyt kohtaukset, joita hän oletukselta odottaa, ja kirjan on annettava ne hänelle.
Juuri tässä moni hyvästä ideasta lähtenyt teksti alkaa murtua. Premissi lupaa yhtä, mutta useimmat luvut tekevät jotain muuta: ne karkaavat sivujuoneen, laimentavat konseptia ja ohittavat juuri ne kohtaukset, joiden takia lukija avasi kirjan. Lopputulos on aina sama: tunne petetyksi tulemisesta, vaikka yksittäiset jaksot olisivat hyviä. Korjaus on mekaaninen. Kirjoita ylös ne neljä tai viisi kohtausta, joita premissi saa sinut odottamaan, ja tarkista sitten, että jokainen niistä on tekstissä ja että se on todella esitetty täysillä eikä vain kuitattu.
Toinen synti on käyttämätön potentiaali. Jokainen vahva idea tuo mukanaan kokonaisen sarjan seurauksia, mutta kirjoittaja jää pinnalle ja pelaa varman päälle, ikään kuin pelkäisi omaa oletustaan. Kiinnostavimmat seuraukset eivät koskaan päädy näyttämölle, vaikka juuri ne voisivat erottaa kirjan muista. Kirjoita ylös kymmenen ei-ilmeistä seurausta premissistäsi ja tuo niistä kaksi tai kolme vahvinta tarinaan. Premissi ei ole iskulause, joka julistetaan ja sitten hylätään. Se on kaivos, joka on louhittava pohjaan asti.
Missä premissi murtuu ja miten sen huomaa
Premissin vaikein puoli ei ole sen keksiminen vaan sen jännitteen säilyttäminen sadantuhannen sanan ajan. Kirjoittaja muistaa oletuksensa hyvin selvästi ja näkee sen siksi kaikkialla tekstissä, myös siellä, missä sitä ei enää ole sivulla. Ensimmäisen luvun lupaus kuluu hiljaa kolmanteenkymmenenteen lukuun mennessä, konsepti laimenee sivujuoniin ja kohtaus, jota lukija on odottanut kirjan alusta asti, hoidetaan puolella virkkeellä tai ei ollenkaan.
Työkalu voi kuroa tämän kuilun umpeen. Vellam lukee romaanin luku luvulta ja arvioi premissiä sen mukaan, mitä kirjoittamisen taito opettaa: voiko sen tiivistää yhteen virkkeeseen, syntyykö konflikti konseptista eikä kulje sen rinnalla, ovatko panokset henkilökohtaisia ja peruuttamattomia, lunastetaanko lajityypin lupaus ja ajautuuko teksti suuntaan, jota oletus ei koskaan luvannut. Se osoittaa konkreettisen kohdan eikä yleistä huomiota, ja se erottaa tietoisen konventiosta poikkeamisen huolimattomuudesta, joka yksinkertaisesti ohitti sen. Se ei korvaa omaa päätöstäsi siitä, mistä kirjasi kertoo. Se paikkaa aukon siellä, minne oma silmäsi ei enää yllä. Voit katsoa, miltä tämä näyttää oikeassa tekstissä, analyysiesimerkeistä.
Yleisimmät virheet romaanin premississä
Premissi, joka venyy kappaleen mittaiseksi
Tiivistelmä eksyy sivujuoniin, eikä kukaan enää tiedä, mistä on kyse. Jos kirjoittaja ei osaa sanoa sitä yhdellä virkkeellä, ei osaa kustannustoimittaja eikä lukijakaan.
”Entä jos”, joka ei pakota mitään
Oletus vain koristelee taustaa sen sijaan, että synnyttäisi tapahtumia. Jos voit poistaa sen ja juoni pysyy samana, se oli lavastetta eikä premissi.
Vaatimaton idea, joka esittää vahvaa
Idea on tavanomainen, ja teksti luottaa siihen, että se myy itse itsensä. Joko vahvistat koukun high concept -tasolle tai rakennat kirjan tietoisesti äänen ja henkilöiden varaan.
Konsepti koristeena
Poista ”suuri idea”, ja juoni muuttuu tuskin lainkaan. Premissin on vietävä tapahtumia eteenpäin, eikä vain seistä vieressä taustakankaana.
Lunastamaton lupaus
Premissi lupaa ryöstön tai vihollisten välisen rakkaustarinan, mutta suurin osa tekstistä tekee jotain muuta. Lukija tuntee tulleensa petetyksi, vaikka kohtaukset yksittäin olisivat hyviä.
Trooppi sellaisenaan
Lajityypin kuluneet ratkaisut vyöryvät autopilotilla, ja lukija täydentää virkkeet kirjoittajan puolesta. Ensimmäinen idea on yleensä tullut kaikille muille jo ennen sinua.
Usein kysytyt kysymykset
Mitä eroa on premissillä ja romaanin idealla?
Idea on raaka-ainetta: maailma, tilanne tai aihe, esimerkiksi ”maailma, jossa ihmiset perivät esivanhempiensa muistot”. Premissi syntyy vasta, kun tietty päähenkilö tietyn tavoitteen kanssa astuu tähän ideaan ja jokin asettuu hänen tielleen. Premissi sisältää konfliktin itsessään ja sen voi tiivistää yhteen virkkeeseen. Pelkkä idea ei vielä lupaa mitään eikä vie mitään eteenpäin.
Miten tarkistan, onko premissini hyvä?
Yritä tiivistää koko kirja virkkeeseen, jossa on päähenkilö, hänen tavoitteensa ja este, esimerkiksi mallilla ”Kun [tapahtuma], [päähenkilön] täytyy [tavoite], tai muuten [panos].” Tee sitten poistotesti: poista ”suuri idea” mielessäsi ja katso, romahtaako juoni. Jos tarina etenee muuttumattomana, premissi on pelkkä koriste. Hyvä premissi synnyttää tapahtumia, joita ilman sitä ei olisi.
Pitääkö premissin olla high concept?
Ei. High concept on vahvan koukun idea, joka myy itsensä yhdellä virkkeellä, mutta moni upea romaani on intiimi ja nojaa ääneen, henkilöihin ja tunteeseen. Ongelma ei ole intiimin tien valitseminen vaan se, että idea on vaatimaton mutta teksti toimii kuin pelkkä idea kantaisi sen. Päätöksen täytyy olla tietoinen: joko vahvistat koukkua tai siirrät painon tietoisesti toteutukseen ja varmistat, että se jaksaa kantaa sen.
Mitä tarkoittaa ”tuttu mutta erilainen” premissi?
Lukija ostaa lajityypin lupauksen: dekkarin on tarjottava arvoitus, romanttisen romaanin tunteita. Omaperäisyys tarkoittaa, että siihen lisätään selvästi erottuva uusi elementti, ei sitä, että kaikki keksitään tyhjästä uudelleen. Liian lähellä esikuvaa saat kopion, liian kaukana tarina muuttuu niin oudoksi, että lukija putoaa kyydistä. Useimmiten tuoreus ei tule uudesta troopista vaan uudesta näkökulmasta kuluneeseen trooppiin.
Miksi hyvästä ideasta lähtenyt romaanini tuottaa lukijoille pettymyksen?
Yleisin syy on, että premissin lupausta ei lunasteta. Oletus lupaa tiettyjä kohtauksia, esimerkiksi ryöstön toteutuksen tai rakastuvien vihollisten suhteen kehittymisen, mutta teksti karkaa sivujuoniin ja ohittaa sen, minkä takia lukija avasi kirjan. Kirjoita ylös ne neljä tai viisi kohtausta, joita premissi saa sinut odottamaan, ja tarkista, että jokainen niistä on mukana ja esitetty täysillä. Tarkista myös, ettet jäänyt idean pinnalle ja jättänyt sen kiinnostavimpia seurauksia näyttämön ulkopuolelle.