Taustatyö romaania varten ei ole anekdoottien keräilyä, vaan illuusion suojelemista. Fiktio toimii sopimuksen varassa: lukija lykkää epäuskoaan, ja vastineeksi kirjailija ei anna hänelle mitään syytä palata siihen. Asiavirhe, väärin kuvattu ampuma-ase, väärässä kuussa kukkiva kasvi, juna radalla, jota ei ole olemassa, repii tämän sopimuksen sekunnissa. Vielä pahempaa on, että se repii sen takautuvasti: lukija, joka on kerran saanut kirjailijan kiinni virheestä, alkaa tarkistaa kaiken.
John Gardner näki fiktion ”elävänä ja katkeamattomana unena” ja katsoi, että kirjoittajan päätehtävä on olla keskeyttämättä sitä. Useimmat kirjoitusoppaat soveltavat periaatetta tyyliin: kömpelöön lauseeseen, rytmin rikkovaan metaforaan. Mikään ei kuitenkaan keskeytä unta yhtä rajusti kuin jokin väärä asia. Kömpelön lauseen lukija antaa anteeksi, koska hän näkee kirjailijan yrittäneen parhaansa. Väärä tosiasia vie häneltä jotain muuta: vakaumuksen siitä, että kirjailija tietää, mistä puhuu. Ja koko muu kirja nojaa tähän vakaumukseen.
Miksi yksi virhe maksaa niin paljon
Mekanismi on epäsymmetrinen. Sata oikeaa yksityiskohtaa rakentaa luottamusta hitaasti ja äänettömästi, koska oikea yksityiskohta on läpinäkyvä: lukija ei huomaa sitä, hän vain uskoo kohtaukseen. Yksi ainoa virhe sen sijaan näkyy kuin tahra pöytäliinassa, mutta vain sille, joka tuntee aiheen. Ja siinä piilee ansa: jokainen lukija on jonkin alan asiantuntija. Lääkäri huomaa väärin kuvatut oireet, asianajaja mahdottoman oikeudenkäynnin, merimies juonen vuoksi väärään suuntaan puhaltavan tuulen ja tamperelainen kadun, joka ei risteä toisen kanssa lainkaan.
Kirjailija ei siis kirjoita keskivertolukijalle, joka tietää vähän kaikesta. Hän kirjoittaa asiantuntijoiden summalle, ja jokainen heistä tarkistaa oman osuutensa. Kysymys ei ole koskaan ”huomaako kukaan?”, vaan ”kuka huomaa, ja mitä hän sen jälkeen ajattelee kaikesta muusta?”. Lukijoiden arviot ovat tässä armottomia: asiavirhe päätyy arvosteluun todisteeksi siitä, että ”kirjailija ei ole tehnyt taustatyötään”, vaikka se koskisi kolmea lausetta neljänsadan sivun kirjassa.
Romaanien yleisimmät asiavirheet
Kustannustoimittajien ja koelukijoiden vuosien työ tiivistyy luetteloon, joka toistuu yhä uudelleen. Se kannattaa tuntea, koska jokainen virhetyyppi vaatii oman tarkistustapansa.
Anakronismit. Asiat, jotka ovat kohtauksessa ennen kuin niitä on ollut olemassa tai kauan sen jälkeen, kun ne ovat kadonneet: tekniikka, sanasto, tuotemerkit, hinnat, tavat. Se on historiallisen romaanin yleisin virhe, mutta sitä esiintyy myös nykyromaaneissa heti, kun tapahtumat sijoittuvat kymmenkunnan vuoden taakse. Vuonna 2005 henkilö ei selaa sosiaalista mediaa puhelimellaan. Salakavalimpia ovat kielelliset anakronismit: sana, joka kuulostaa vanhalta mutta on tullut kieleen vasta vuosisata romaanin ajan jälkeen.
Maantiede ja topografia. Etäisyydet, jotka eivät vastaa matka-aikoja, joet, jotka virtaavat ylämäkeen, koska juoni tarvitsee sitä, kaupunginosat, jotka on liitetty väärään kaupunkiin. Paikallinen lukija tuntee kaupunkinsa paremmin kuin kirjailija, ja asukkaat ovat suurin ryhmä, joka huomauttaa virheistä arvioissaan. Jos tapahtumat sijoittuvat todelliseen paikkaan, kartta kuuluu ammattitaitoon.
Luonto. Lajit levinneisyysalueensa ulkopuolella, puut, jotka kantavat hedelmää väärään vuodenaikaan, eläimet, jotka ovat liikkeellä silloin, kun niiden pitäisi nukkua, tähtikuviot väärällä pallonpuoliskolla. Tämä virhetyyppi kirvelee erityisesti, koska luontokuvauksilla luodaan useimmiten tunnelmaa, ja väärälle pohjalle rakennettu tunnelma kestää vain ensimmäiseen kiikareita kantavaan lukijaan asti.
Menettelyt: lääketiede, oikeus, poliisi, armeija. Ammatit, joilla on omat sääntönsä, ovat miinakenttä. Ruumiinavaus, joka kestää tunnin, kuulustelu ilman laillista perustetta, sotilasarvot, jotka sekoitetaan tehtäviin. Tietosanakirja ei tässä riitä, koska virhe koskee harvoin yksittäistä tosiasiaa ja useimmiten menettelyä: järjestystä, toimivaltaa, kestoa.
Luvut ja mitat. Nopeudet, kantavuudet, kantamat, annokset, kaliiperit. Kaiken, millä on yksikkö, voi tarkistaa, joten kaikki, millä on yksikkö, myös tarkistetaan.
Tarinan maailma, joka on ristiriidassa itsensä kanssa. Oma luokkansa: ristiriidat sellaisten tosiasioiden kanssa, jotka romaani on itse vahvistanut. Silmien väri, joka vaihtuu luvusta toiseen, matka, joka kesti ensimmäisessä osassa viikon ja kolmannessa päivän. Tämä on sisäisen johdonmukaisuuden ja Story Biblen aluetta. Säännöt ovat siellä erilaiset kuin taustatyössä, mutta lukija rankaisee näistä virheistä yhtä ankarasti.
Taustatyö hukkumatta siihen
Taustatyö voi epäonnistua kahdella tavalla. Ensimmäinen on huolimattomuus, josta edellä oli puhe. Toinen, vähemmän ilmeinen, on liiallisuus: kuukausien selvitystyö kirjoittamisen sijaan ja sen jälkeen vastustamaton tarve näyttää lukijalle koko tuo työ. Liikaa tutkitut romaanit tunnistaa kohtauksista, joissa henkilöt selittävät toisilleen asioita, jotka molemmat jo tietävät. Miksi tämä tappaa kohtauksen, on oman artikkelinsa aihe: infodumppi ja ekspositio.
Käytännön kompromissi näyttää tältä:
- Ensin ensimmäinen versio, sitten taustatyö. Ensimmäisen version vaiheessa rajaa selvitystyö siihen, mistä juonen rakentaminen riippuu: vaikuttaako tämä myrkky todella tässä ajassa, onnistuuko tämä matka viikossa. Kaikki muu saa tekstiin merkinnän ”tarkista”, ja jatkat kirjoittamista. Kohtauksen keskeyttäminen kahdeksi tunniksi junien aikataulujen lukemiseen on kallein mahdollinen viivyttelyn muoto.
- Pidä väiterekisteriä. Erillinen tiedosto: jokainen todellista maailmaa koskeva väite, joka on päätynyt tekstiin, ja lähde, josta se on peräisin. Se kuulostaa byrokraattiselta, mutta editointivaiheessa ja silloin, kun kustantamo alkaa esittää kysymyksiä, tämä tiedosto on kullanarvoinen. Periaate on sama kuin Story Biblessä, vain kirjan ulkopuolelle suunnattuna.
- Puhu alan ihmisten kanssa. Tunti ensihoitajan kanssa antaa enemmän kuin viikko lukemista, koska asiantuntija tietää, missä kohdin hänen ammatistaan yleensä erehdytään. Dekkarikirjailijat ovat tehneet vuosikymmeniä yhteistyötä poliisin ja lääketieteen asiantuntijoiden kanssa. Kysymys, joka tuottaa aina jotain: ”Mitä elokuvat näyttävät ammatistanne aina väärin?”
- Aseta lähteesi tärkeysjärjestykseen. Viralliset tietokannat ja instituutioiden julkaisut ennen tietosanakirjoja, tietosanakirjat ennen blogeja ja kaikki nämä ennen omaa muistiasi. Tarkista numerotiedot lähteestä, älä tekstistä, joka lainaa niitä: luvut rapistuvat hieman jokaisessa kopioinnissa.
- Tarkista ennen lähettämistä, älä jälkeenpäin. Faktojen tarkistus on osa omaa editointia siinä missä tempon työstäminen tai lauseiden hiominen. Lisää se tarkistuslistaan, jota kuvataan artikkelissa onko kirjani valmis julkaistavaksi, sillä julkaisun jälkeen jokainen virhe on julkinen.
Kuinka paljon realismia fiktio tarvitsee
Aiheellinen kysymys: tämä on fiktiota, joten kuinka suuren osan tästä kaikesta pitää todella olla oikein? Vastaus riippuu sopimuksesta lukijan kanssa, ja sen sopimuksen sinetöi lajityyppi. Nykypäivän Helsinkiin sijoittuva realistinen romaani lupaa Helsingin, ja sen on myös lunastettava tämä lupaus. Fantasia lupaa pikemminkin johdonmukaisuutta kuin tarkkuutta: lohikäärmeitä saa olla, mutta niiden on oltava olemassa johdonmukaisesti, ja siitä kertoo oppaamme maailmanrakennuksesta ja johdonmukaisesta maailmasta.
Kiinnostavin tapaus on tietoinen poikkeama. Kirjailijalla on täysi oikeus siirtää katua, keksiä pikkukaupunki tai lyhentää menettelyä, joka todellisuudessa kestäisi juonen tempon kannalta liian kauan. Virheen ja runoilijan vapauden ero on siinä, että vapaus on päätös: kirjailija tietää, mitä hän muuttaa ja miksi. Monet kirjailijat lisäävät kirjan loppuun jälkisanat, joissa he luettelevat rehellisesti poikkeamansa tosiasioista. Lukijat ottavat ne yllättävän hyvin vastaan, koska jälkisanat kertovat heille juuri sen, mitä he halusivat tietää: kirjailija tuntee todellisuuden ja on muuttanut sitä tarkoituksella.
Ongelma ei siis ole keksiminen. Ongelma on tiedostamaton keksiminen: hetki, jolloin kirjailija vain luulee tietävänsä. Sitä vastaan ei ole muuta asetta kuin tarkistaminen, koska omaa virhettään ei määritelmän mukaan näe sisältäpäin. Se tulee näkyviin vain sille, joka tarkistaa väite väitteeltä.
Juuri näin toimii Vellamin faktantarkistus: analyysi käy läpi luvun, poimii siitä todellista maailmaa koskevat väitteet maantieteestä ja luonnosta lukuihin ja päivämääriin ja vertaa niitä lähteisiin. Saat luettelon: mikä on tuettua, mikä kiistanalaista ja mitä ei voitu tarkistaa, jokainen kohta viitteen kera, jotta voit itse arvioida sen painon. Se ei korvaa omaa taustatyötäsi. Se paikkaa aukon siellä, missä muisti ja varmuus pettävät.
Usein kysytyt kysymykset
Miten taustatyö romaania varten tehdään?
Kahdessa vaiheessa. Tarkista ennen kirjoittamista vain ne tosiasiat, joiden varaan juonen rakenne nojaa: matkan toteutettavuus, myrkyn vaikutustapa, historiallisten tapahtumien aikajärjestys. Merkitse kirjoittaessasi epävarmat kohdat keskeyttämättä kohtauksia. Kun ensimmäinen versio on valmis, tarkista järjestelmällisesti jokainen todellista maailmaa koskeva väite, mieluiten pitämällä rekisteriä väitteistä ja niiden lähteistä.
Mitkä asiavirheet livahtavat romaaneihin useimmin?
Anakronismit (aikakauteen kuulumattomat esineet ja sanat), maantieteelliset virheet (etäisyydet, todellisten kaupunkien topografia), luontoa koskevat virheet (lajit levinneisyysalueensa ulkopuolella, väärät kukinta- tai aktiivisuusajat), menettelyvirheet (lääketiede, oikeus, poliisi, armeija) sekä epätarkat luvut ja mitat. Ristiriidat romaanin itse vahvistamien tosiasioiden kanssa muodostavat oman luokkansa.
Saako fiktiossa muuttaa tosiasioita?
Saa, ja kirjailijat ovat tehneet niin siitä asti, kun romaaneja on kirjoitettu, kunhan se on tietoinen päätös eikä huolimattomuutta. Kirjailija voi siirtää katua tai lyhentää menettelyä tempon vuoksi. Monet luettelevat nämä poikkeamat kirjan lopun jälkisanoissa. Raja on lajityypin sopimus: realistinen romaani lupaa uskollisuutta todelliselle maailmalle, fantasia oman maailmansa sisäistä johdonmukaisuutta.
Miten kirjan faktat tarkistetaan ennen julkaisua?
Järjestelmällisesti, väite väitteeltä, eikä summamutikassa. Tarkista numerotiedot alkuperäisistä tietokannoista, ammatilliset menettelyt alan ammattilaisilta, maantiede kartalta ja luonto levinneisyyskartastoista. Kirjoittamisen aikana pidetty väiterekisteri auttaa, samoin työkalut, jotka poimivat tekstistä automaattisesti todellista maailmaa koskevat väitteet ja vertaavat niitä lähteisiin.
Huomaavatko lukijat todella asiavirheet?
Huomaavat, koska jokainen kirja päätyy asiantuntijoiden summan käsiin: lääkäri tarkistaa oireet, asianajaja oikeudenkäynnin, kuvatun kaupungin asukas kadut. Yksikään lukija ei näe kaikkea, mutta riittää, että jokainen näkee oman osuutensa. Asiavirheet nousevat säännöllisesti esiin lukijoiden arvioissa perusteena koko kirjan uskottavuutta vastaan.